Etusivu Blogi Hyundai IONIQ 5 - luokkansa kärkitasoa - Blogi

Hyundai IONIQ 5 - luokkansa kärkitasoa

Hyundai IONIQ 5 - luokkansa kärkitasoa

Matti Heikura

Korealainen Hyundai tuli Suomen markkinoille 1990. Aluksi menestys ei ollut kummoinen ja autotkin olivat mielenkiintoinen sekoitus korealaista ja japanilaista osaamista. Eteenkin moottorit olivat usein japanilaisilta autonvalmistajilta, monesti Mitsubishiltä, lisensoituja. Niinpä autojen markkinoinnissa luotettiin aluksi hintaan samaan tapaan kuin japanilaiset autonvalmistajat olivat toimineet omassa Pohjoismaiden valloituksen alkuvaiheessa aikaisemmin.

Hyundai ja korealaiset eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, vaan keskittyivät voimakkaasti kehittämään osaamistaan ja tuotteitaan, jopa tehokkaammin kuin kilpailijansa. Niinpä viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana on päädytty tilanteeseen, jossa Hyundai Automotive Group on yksi maailman nopeimmin kasvavista autonvalmistajista, joka yhdessä sisarmerkkinsä kanssa käsittää nykyisin yli kaksikymmentä autoiluun liittyvää tytäryhtiötä ja työllistää yli 50 000 ihmistä eri puolilla maailmaa.

Samalla se on noussut myös teknisesti omilla vahvuuksillaan toimivaksi valmistajaksi, jonka tuotteet kuuluvat nykyisin kärkikastiin, puhuttiin sitten perinteisestä polttomoottoreista tai sähköautoista. Eikä unohdeta tässä yhteydessä myöskään vetyteknologiaa, saatiinhan Ouluunkin yksi Hyundai Nexo -vetyauto liikenteeseen viime vuoden lopussa.

Hieno osoitus Hyundain osaamisesta on uusi IONIQ 5, joka on ehtinyt kerätä kunniaa ja mainetta maailmalla. Jopa tunneusti omista valmistajistaan ylpeät saksalaiset valitsivat sen Vuoden autoksi Saksassa, jossa se voitti äänestyksessä Audi E-Tron GT:n ja Porsche 911 GT3:n.

Toinen vuoden auto-titteli IONIQ 5:lle tuli Virosta ja myös Suomen auto- ja liikennetoimittajien Vuoden Auto Suomessa -äänestyksessä IONIQ 5 pääsi kuuden loppukilpailun selvinneen automallin joukkoon.

 

Hyundai IONIQ 5 sähköauto
IONIQ 5:n korin linjat ovat graafisen puhtaat ja sen sähköinen voimanlähde korostuu myös sen valojen muotoilussa. Tavaratilaa löytyy perusmuodossaan 527 litraa ja se laajenee tarvittaessa 1 600 litraan. Lisäksi auton etuosasta löytyy 57 litrainen lisätila.

 

IONIQ 5 on suunniteltu alusta lähtien sähköautoksi ja se näkyy sen suunnittelussa. Kori on puhtaan graafisine linjoineen luonnollisesti aerodynaaminen aina ovenkahvoja myöten, joskin hienoisen epäilyksen niiden toimivuudesta kaikissa vastaantulevissa sääolosuhteissa voi esittää.

Auton rakenteet kertovat puolestaan niistä vapauksista, joita uusi voimalinja suunnittelijalle antaa sekä alustan että sisätilojen suunnitteluun.

Auton kokonaispituus ylittää 4,6 metriä ja leveyttäkin on yli 1,8 metriä. Kun tähän lisätään 3 metrinen akseliväli saadaan yhtälö, jossa yllättävän isot sisätilat löytyvät periaatteessa keskikokoisesta autosta.

 


IONIQ 5:n ohjaamo on tiloiltaan avara ja hyvin muokattavissa kuljettajan miletymyksien mukaiseksi.

 

Sisällä huomion kiinnittää tasaiseen lattiaan ja muun muassa keskikonsolin puuttumiseen. 72.6 kWh:n akusto on sijoitettu lattian alle ja niinpä auton painopiste sijoittuu hyvin alhaalle, yhdessä ison akselivälin kanssa se puolestaan heijastuu auton ajo-ominaisuuksiin, jotka ovat sanalla sanoen tasapainoiset.

Mittaristo koostuu kahdesta isosta näytöstä. Informaatiota löytyy tarpeeksi, mutta liialliseen valikkorumbaan Hyundai ei ole sortunut, vaan tärkeimmät ja useimmin käytetyt säädöt löytyvät helposti ja ajamaan voi lähteä lähes kylmiltään.

IONIQ 5 tarjoaa kuitenkin melkoisen määrän mm. turvallisuusvarusteita joten kokonaisuuden hallitseminen vaatii jonkin verran opiskelua, mutta tarjoaa samalla omistajalleen myös rutkasti löytämisen iloa.

Sähköautoista puhuttaessa joudumme pakosta muuttamaan myös perinteisiä autoihin liitettyjä käsitteitä. Esimerkiksi 0-100 on yleensä tarkoittanut auton kiihtyvyyttä nollasta sataan kilometriin tunnissa, mutta sähköautoilla tämä ei yleensä ole kovin tärkeä tieto, vääntöä ja voimaa kun piisaa jo voimanlähteen luonteen vuoksi riittävästi tavalliseen liikenteeseen. Tärkeintä sähköautoilijalle onkin oikeastaan tieto akun latatumisesta nollasta täyteen 100 prosenttiin. Toisaalta kokemus on jo osoittanut, että sähköauton saa noin 80 prosenttisesti täyteen nopeastikin, mutta loppuprosenttien osalta latausvauhti hidastuu oleellisesti.

Koti/työpaikkalatauksessa tämä ei ole yleensä ongelma, mutta kun autoa joutuu lataamaan matkan varrelta löytyvistä latauspisteistä, etenkin jos ne vielä toimivat aikaveloituksella, korostuu auton kyky ottaa virtaa vastaan mahdollisimman nopeasti. IONIQ 5 kohdalla tämä on otettu huomioon siten, että auton voi ladata Hyndain patentoimalla sekä 400 että 800 -voltin pikalatausteknologialla. 350 kilowatin pikalatausella IONIQ 5 latautuukin 10 prosentin varaustasolta 80 prosentin tasolle vain 18 minuutissa ja sadan kilometrin lataamiseen tarvitaan aikaa vain viisi minuuttia.

Mielenkiintoinen lisäominaisuus on toisalta se, että autosta voi ottaa tarvittaessa virtaa auton ulkopuolisten sähkölaitteiden lataukseen.

 

Hyundai IONIQ 5 sähköauto näyttöSähköautoilijalle tärkeä tieto on aina lähimmän latauspaikan sijainti. Latauspaikkojen määrän kasvaessa onkin tärkeää, että autoon saadaan mahdollisimman ajantasainen tieto latauspaikkojen sijainnista.

 

Tämän talven pahimpiin pakkasiin sijoittuneen tutustumisajon aikana kävi toisaalta selväksi lämpötilan merkitys auton toimintamatkaan. Pakkanen ei tunnetusti tee hyvää akuille ja niinpä ajon jälkeen pelkästään lämpimässä tallissa vietetty yö, siis ilman latausta, lisäsi auton toimintamatkaa yli 20 kilometrillä ja toisaalta pakkaseen jätetystä ja ilman lämmitystä olleesta autosta katosi pakkasyön huuruihin noin 30 kilometriä.

Muilta osin pakkasen vaikutus auton toimintoihin oli olematon ja latausta kylmemmässäkin ilmanalassa auttaa osaltaan akkujen esilämmitystoiminto latauksen yhteydessä.

Hyvissä olosuhteissa IONIQ 5 kulkee täydellä latauksella noin 450 kilometriä, pakkasessa lähtötasosta voi ottaa noin 100 kilometriä pois.

Kulutuslukemiakin sähköautolla joutuu miettimään hieman uusiksi. Entinen litraa/100 km kun muuttuu muotoon kWh/100 km Tässäkin toisaalta pätee sama lainalaisuus kuin ennenkin: mitä vähemmän kilowatteja kuluu, sitä pidemmälle päästään. Ja siinä kun aiemmin puhuttiin polttoainetankin tilavuudesta, nyt puhutaan akuston koosta.

Toisena tekijänä säilyy edelleen myös ajotapa. Taloudellisesti ajotavan omaksuminen lisää ajokilometrejä huomattavasti ja esimerkiksi IONIQ 5 kerää kilometrejä jarrutusenergiasta ajon aikana. Kuljettajalla onkin mahdollisuus säätää moottorijarrutuksen voimakkuutta kätevästi ratin yhteyteen sijoitetuista siivekkeistä ja samalla kerätä liike-energiaa takaisin akkuihin.

Kokonaisuutena IONIQ 5 kuuluukin selkeästi tämän hetkisen sähköautotarjonnan parhaisiin kokonaisuuksiin kuten sen saamat kunniamaininnatkin jo osoittavat. Ja hintakin on kohtuullisella tasolla verrattuna muutamiin samantasoisiin kilpailijoihin.

Ja mikä parasta maahantuojan ilmoituksen mukaan autoja on myös saatavilla Suomeenkin erä ilman kuukausiin venyvää odotusta.

 

Hyundai IONIQ 5 lukuina:

  • Toimintamatka on jopa 481 km.
  • Akun lataaminen 10 prosentista 80 prosenttiin vie nopeimmillaan vain 18 minuuttia.
  • Optimaalisissa ollosuhteissa jo 5 minuutin latauksella toimintamatka pitenee jopa 100 kilometriä.
  • 800 voltin akkujärjestelmä tukee jopa 220 kW tasavirtalatausta.
  • Kiihtyminen 0-100km/h tapahtuu vain 5.2 sekunnissa.
  • Tavaratila on 527 litraa. Takapenkit taittamalla lähes 1600 litraa.
  • 5 vuoden takuu ilman kilometrirajaa.

 

Tutustu Hyundai IONIQ 5 -malliin.

 

VARAA KOEAJO

 

 

 


 

Wetterin blogi: autoilun hiljainen tieto hyödynnettävissäsi

Mitä eroa on täyshybridillä ja lataushybridillä? Missä kaikkialla sähköautoa voi ladata ja kuinka se tehdään turvallisesti? Entä kuinka kauas sähköistetyllä autolla voi lähteä matkaan?

Liikenteen sähköistyminen tuo mukanaan paljon uutta. Epätietoisuus aiheuttaa hämmennystä, ja syystäkin.

Onneksi sinun ei tarvitse käydä tätäkään muutosta läpi yksin. Haluamme jakaa kanssasi kaiken, mitä sinun tulee tietää ajoneuvojen uusimmasta kehitysvaiheesta. Myös kaiken hiljaisen tiedon, jota et yleensä kuule. Ainakaan yhdestä paikkaa. Käsittelemme alan uusinta tietoa jatkuvasti suoraan lukuvalmiiksi paketiksi, jotta se olisi käytettävissäsi aina ja heti, kun sitä tarvitset.